Ehtoota

taas olisi tarjolla uutta luettavaa, tuolla uuden blogin puolella. Olkaatten hyvät. Pikkuhiljaa hommat etenee 😊 

💚💛💗

                                              www.eloajaoloa.fi 

 Täällä taas, tai oikeastaan melkein täällä 🙃

Tämä blogi on nukkunut ruususen unta pitkään.  Nyt on aika kaivaa kirjoittelu naftaliinissa ja ottaa uusi ote siihen. Uudella innolla ja uudella tavalla. 

Kuluneiden vuosien aikana osa sielusta on kyllä kaivannut kirjoittamista, ajatukset vaan ovat olleet kovin hajanaisia, moni asia on stressannut liikaa eikä se oikea kipinä ole syttynyt. Nyt ollaan rohkeita ja kajautetaan kutsuhuuto uudistuneen uuden mummo-elämän blogin kimppuun 🎷🎶🎷🎶🎷🎶

                                                  TERVETULOA: www.eloajaoloa.fi 

Sieltä löytyy vanhan blogin jutut ja uutta asiaa. Uudessa elämäntilanteessa, uudella tavalla. Minua hiukkasen jänskättää tämä muutos. Löytääkö vanhat ystävät uuteen osoitteeseen, miten osaan mainostaa sitä tarpeeksi hyvin, että tieto uudistuksesta leviää ja löytyy lukijakunta. Sillä yhtälailla kuin itselleni, kirjoitan teille lukijani. Jospa joku saisi hiukan vertaistukea ajatuksistani, olisi bloggaamisen tehtävä täytetty. 

                                                  Tervetuloa, lähtekää mukaan seikkailuun ❤️

UUDISTUMISTA

Elämää täytyy välillä hiukkasen ravistella, ei saa jäädä polkemaan paikoilleen, elämäkin ravistelee ihan ilman suunnittelua, välillä enemmän kuin toivoisikaan. Joskus pienen pieni muutos aloittaa kokonaisen muutosten vyöryn, uuden pikkuisen purosen uoma alkaa kaivautua ja virtaus kasvaa sssssuunnaten kohti merta.

Blogi on pitkään kaivannut uutta henkeä, yksinkertaisesti sanottuna se pitäisi saada heräämään henkiin. Blogille on kehitettävä uutta ja uudenlaista sisältöä. Sama vanha asetelma, samat vanhat kuviot, eivät elämäntilanteen muutosten jälkeen enää ole oikein tuntuneet istuvan, kirjoittaminen ei ole innostanut aikoihin, se mikä on ollut omaa, ei enää olekaan. Ei täysin kuivahtanutta tai liikaa kasteltua kesäkukkaa oikein saa enää henkiin, se voi näennäisesti toipua ja virkistyä, mutta kukinta on menetetty. Siinä vaiheessa iskee herkästi halu luovuttaa ja heittää kasvi elämän kiertoon kompostin pohjalle.

Viimeiset työelämän vuodet olivat aika haasteellisia; terveyden ongelmat, kipuoireiston kanssa jaksaminen ja pienet äksidentit sekä ylipäätään se suuren muutoksen ja tuntemattoman elämän odottaminen. Kaikki  leimasi vähän kaikkea. Sitten ikäänkuin taikaiskusta, elämä olikin jo muuttunut, en ollutkaan enää ikääntyvä työntekijä ja eläköityvä sairaanhoitaja, olin eläkkeellä oleva sellainen. Muutos ei ole ollut huono ollenkaan, elämä on vain kovin erilaista, tehtävänä on ollut missio löytää itsestään uusi minä. Vaikka moni elämän haaste on edelleen ennallaan, on niiden sävy muuttunut. Osa väreistä on kirkastunut, osan päälle on sekoittunut suttuisen harmaa kalvo, mustat ja tuhruiset raidat ovat lisääntyneet, onneksi niiden välissä on myös (edelleen) pehmeitä pastellin värisiä alueita ja kirkkaita sävyjä.  

Tämä taustana blogin uudistumisprosessille. Olen pureskellut asiaa pitkään, miettinyt mitä voisin ja haluaisain tehdä, millä sen innon ja kirjoittamisen draivin voisin herättää ja haluanko sitä edes herättää. Munahan se oli taas kerran kanaa viisaampi. It-alaa opiskeleva lapsi sanoi vanhojen blogisivujen kaipaavaan jotain uutta¨ja tuoretta ja lupasi rakennella minulle uuden ihka oman blogisivun. Huolellisen mietinnän ja makustelun jälkeen olin täysin samaa mieltä. Uudet raamit, uusi tapa kirjoittaa (ei varsinaisesti mitään täysin uutta, mutta uudistunutta kuitenkin), uusia juttuja vanhojen lisänä, vanhoja juttuja uudesta näkökulmasta... Siitä ollaan nyt lähtemässä eteenpäin. 

Tässä postauksessa ei vielä julkaista uutta blogiosoitetta, nyt mainostetaan tulevaa ja samalla vilkutetaan että hengissä ollaan... Uudet sivut ovat pääosin valmiina julkaisua varten. Jotain hienosäättöä ehkä tehtävänä vielä, ei paljoa kuitenkaan. Tämä vanha blogi jää tänne haamuna kummittelemaaan. Jännittää hiukan tietty sitten miten ne ihka ensimmäiset postaukset onnistuu uudessa ympäristössä, paljonko tulee olemaan "lastentauteja" ja  paljonko slkkaa osaamattomuutta tai huonoa onnea. Tämä jää nähtäväksi. Rohkeasti lähdetään kohti uutta! 

     Tavataan seuraavaksi Squerpacella 😉

    💖

SYYSPÄIVÄN KIRPEYTTÄ

En tiedä onko tämä syksystä itsestän, vai onko joku mielen syövereiden tunnelukko mennyt epäkuntoon ja pahasti. Olen elänyt, ja elän, alakulon vallassa tuolla syvällä sisimmässä.Välillä iskee pelko tulevasta päälle täysillä, onneksi vain välillä. Kokonaan nuo tunteet eivät saa minua valtaansa, on niin paljon hyvää ja kaunista ja voimaannutttavaa kuitenkin. Luonto hehkuu kauniinpana kuin koskaan, se suorastaan häkellyttää upeudellaan. Syksyn värit ovat minun värejäni, haluaisin aina kantaa niitä itsessäni, käyttää niitä varavoimana harmaampina aikoina. Silti, pohjimmiasena tunteena ovat nuo huolet joka syövät jaksamista. Viime päivinä on syksy hellinyt sielua ja kehoa, tämän upeampia päiviä ei oikeastaan voi olla 💚

Rakastan kesää, sen lämpöä ja lempeyttä. Ihoa hellivää tuulta, joka solulla imettyä auringon lämpöä  ja voimaa. Rakastan kevättä, sen vahvaa kasvuvoimaa, heleyttä ja lupausta uudesta kasvusta, uudesta lämmöstä. Keväästäkin saa voimaa, ja kesästä. Talvi, no, kaunista silloinkin voi olla, kauneudesta saa aina voimaa. Talven kimaltelevat hanget, huurteiset puut, taianomainen sininen maisema. Kaunista katsoa, muttei tunnu hyvältä kehossa. Talveen liittyy kylmyys ja liukkaus, kroppa ei oikein pidä kummastakaan. Talvi kun ei, niinkuin moni tietää, ole minun vuodenaikani. En sitä ole aina vieroksunut, tuon käden hermovaurion jälkeen on kylmyydestä tullut liian iso peikko ja sellaisena se pysyy. Vaikka miten toivoisin tilanteen muuttuvan. Onneksi talvi painii vähemmistönä vuodenaikojen ketjussa. Tässä olisi hyvä aasinsilta ottaa laajemmin kantaa ilmastonmuutoskysymykseen, mutta passaan. Todettakoon vain, että olen surullinen tulevaisuudesta, millaisessa maailmassa lapsemme ja lapsenlapsemme tulevat elämään. Yritän omalta osaltani tehdä parhaani sen suhteen. Kyllä pienetkin teot ovat tarpeellisia, niistä tulee isoja puroja! 

Eläkkeelle jäämisen jälkeen tilanne kipujen suhteen oli alkuun aika hyvä. Kipuilu pysyi aisoissa, ei poissa, mutta kohtuullisella tasolla. Sitten tuli tuo jalan murtuma, kyynärsauvat ja kipsi. Ja kivut. Käsi ärtyi sauvoista, kivut jalassa siirtyivät käteen, noitten yhteenlaskettu saldo ei ollut millään muotoa mukava. Sitten ärtyi niska, käsi, niska käsi, niska, jalka... Joku pyhä kolmio joka ruokki itseään milloin mihinkin suuntaan, vahvistuen ja kehää kiertäen. Minä pieni siinä keskellä, avuttomana ottamassa vastaan mitä tuleekaan. Ja kun tuosta jotenkin selvisi, operoitiin toinen käsi. Sen canalis carpi ärtyi keppikävelystä ja konservatiiviset hoidot eivät enää tehonneet, niin leikattiin sitten sekin. Leikkaus onnistui kyllä hyvin, mutta se provosoi vasemman puolen kivut uuteen kukoistukseen. Nyt on eletty pahentuneiden kipujen ja tuntomuutosten kanssa niin murtumajalassa kuin cerppikädessäkin. Ei jalassa CRPS:sää ole, kuitenkin nelos- ja kolmosvarpaat olvat oudot, tunto erilainen kuin muissa, ärtyvät välillä kävelystä. Taisi joku hermosäie venyä ja vaurioitua kun jalkaterä vääntyi kaksinkerroin... Oireet ovat tulleet vasta vähitellen, saapa nähdä mihin niitten kanssa pääädyttään.

Kipuilin/kipuilen, sananmukaisestikin, työterveyttä kaivaten. Terveyskekskuksen ajat ovat kortilla, sellaisen saa useiden viikkojen päähän, kun ei kerran ole päivystysluonteista asiaa. Terveyskeskuksessa minulla on nyt kevään jälkeen järjestyksessä kolmas omaläääkäri, ei minulla ole ketään heistä vastaan mitään ollut. Kaikki mukavia nuoria lääkäreitä, yhtä en edes ehtinyt nähdä, puhuimme vain puhelimessa. Kaipaisin kuitenkin pysyvää lääkärikontaktia, ettei aina tarvitse selittää kaikkea alusta alkaen. Tämä viimeinen lääkäri lupasi olla vuoden omalääkärinäni 👍 Iloitsen siitä, etenkin kun hän otti asiani hoitaakseen ihan tosissaan. Sain lähetteen kipupolille, ajankin sinne olen jo saanut eli siitä toiminnasta kymmenen pistettä. Nyt kun katselen ennakolta täytettäviä kaavakkeita, nousee tuskan hiki ja vatsaa kouristaa, ahdistaa, ne vaativat oman itsen kohtaamista rehellisesti. Paneutumista kipuihinkin,  niiden numeerista arviointia, niitä ei saa yrittää työntää takavasemmalle... Aina mietin, mitä voin laittaa, ettei omat kipuni ole lähelläkään sitä tasoa mitä muilla, osaanko arvioida oikein tilannettani, mitä vastauksia kuuluu antaa että saisi apua..  Avoimin mielin menen silti eteenpäin ja toivon/uskon saavani apua, etenkin jos saisin lähetteen fysiatrian pkl terapioihin, siellä on crps kipujen asiantuntijat, tiedän niiden käyntien auttavan. Perustilanteissa pärjään ihan hyvin, tunnen olevani sinut tämän kaiken kanssa. Nyt kun on selkeästi pahenemisvaihe, tuntuu vaikealta. Hienoa kuitenkin, että  myös eläkeläistä hoidetaan, pelkäsin ikäni olevan este, onneksi olin väärässä. Sitä mitä on vastassa en tiedä, mutta haluan uskoa että se on hyvää ja uuttta näihin välillä paheneviin kipujaksoihin. 

Näin tällä kertaa. Toiveikkaasti kauniissa syyssäässä. Ihaillen punaisen ja keltaisen hehkua ja nauttien auringosta joka vielä pikkuisen lämmittääkin. Nautin myös koiruuksista, noista hassun hauskoista höpönassuista. Noista ärsyttävistä, räksyttävistä, itsepäisistä luupäistä.. Siis mäyräkoirista kaikessa rakastettavuudessaan. Minulle niin tärkeistä olennoista, elämäni iloista, arjen liikuttajista, lämmön ja läheisyyden tuojista. 

Toivotan meille kaikille mahdollisimman kivutonta yötä, mahdollisimman kivutonta viikkoa, mahdollisimman kivutonta syksyä. 

💖

NO NIIN, SIINÄ NE HYVÄT AIKOMUKSET VALUI HIEKKAAN... 

mutta nyt täällä taas ollaan. Olen mielessäni yrittänyt anlysoida itseäni, miksi tämä kirjoittaminen ei vain suju. Vaikea on sanoa, sen tiedän, joku on blokeerannut ja torpannut minulta kirjoitamisen, tämän ennen niiin  hyvää tehneen puuhastelun. 

Syitä on monia, varmaankin. Laiskuus, kyllä. Kuuuma kesä, kyllä. Koira aktiviteetit, kyllä. Tärkeimpänä ehkä mieltä pitkään painaneet ahdistavat ajatukset ja tapahtumat. Niitä ei vielä niitä toistaiseksi pysty laittamaan paperille, ei edes vaikka tietäisin kirjoittamisen olevan tie paranemiseen ja vapautumiseen. 

Nyt vietämme koiruuksien kanssa sateista lauantai-iltaa kaupunkikodissa. Ihan mukavaa olla täällä 😌 Tälläisenä iltana, eikä pariin viikkoon muuutenkaan, minulla ei ole urheiluhenkeä olla möksällä, vaikka se muuten on ollut tärkeä paikka koko kesän. Vietettiin siellä jokseenkin tarkkaan neljä kuukautta, taitaa olla ennätys 👍 Tämän tyttötrion ajoi kaupunkiin alkaneen syksyn koleus. Oma vasen puoleni ei pitänyt kosteasta kylmyydestä, alkoi tasainen kipua sykkivä jumitus. Tosin ei se täällä kaupungissa ole juurikaan helpottanut, jospa jossain vaiheessa kuitenkin! Koiruudet ovat selkeästi kesäkoiria. Etenkin pienempi, Szotyi, alkoi palella.Kyllä se Nakkeroinenkin, sillä vaan on nuoruuden lämpöä ja energiaa, silloin ei vilukaan iske niin helposti. Eivät viihtyneet pihalla ellei aurinko paistanut, mutta eivät viihtneet sisälläkään jos minä olin ulkona 😉 Siinä vaiheessa karavaani päätti suunnata kaupungin mukavuuksien äärelle. Ja pukea fleeset niskaan ulkoillessa.

Kuvia kesästä tulee pikkuhiljaa, ainakin koirista ja iltateemaisemista, aamukahvimaisemakin tuli jokusen kerran kuvattua. Ja meidän lenkkeilymaisemia. Siinä se kesä tuleeekin tiivistettynä, poimittuna parhaat palat esille. Siitä mitä noissa väleissä on, en välttämättä halua puhua, tavallaan suojellakseni itseäni koska ajatukset ovat vielä kovin keskeneräisiä tai niistä puhuminen herättää liian suuren henkisen paineen ja pahan mielen. Minun elämässäni tuntuu aina sattuvan ja tapahtuvat vaikeita juttuja, seesteiset hetket kuuluvat vähemmistöön. Sellaisetkin olisivat aika mukavia... Ehkä niidenkin aika vielä tulee 😁 Tai oikeastaan nytkin on ihan seesteistä, kunhan vaan sen huomaan!

Olen hurahtanut, ehkä pienestä pakostakin, koirien kouluttamiseen. Tämä nakki-kaksikko on haastava ja kovaääninen, itsepäinen ja fiksu. Ja niin rakas, että välillä sielu pakahtuu kun näkee niiden pyyteettömän rakkauden. Elämä olisi vain helpompaa, jos nuo perusopit olisi hallussa. Remmiräyhärit, reviirin puolustajat, kuten myös nöyrän palvelijansa puolustajat... Palvelija taitaa puolestaan olla näiden räyhäreiden puolustaja. Niinpä joudumme aika usein haastaviin tilanteisiin, palvelijalla saattaa palaa pinna ja ääni kohota korkeuksiin. Näillä koirillla on menneisyys joka on minulle osittain vieras, silti se vaikuttaa kaikkeen arkeemme ja yritän tehdä parhaani, että meillä kaikilla olisi hyvä olla. Ja että muut eivät meidän uhostamme häiriintyisi.

Nuorempi stressaa ja säikkyy ääniä, kaupungin vilskettäja vähän kaikkea muutakin. Ollaan menty pitkä askel eteenpäin toki, tekemist äriittää edelleen. Etenkin miehet ovat pelottavia, kestää ennenkuin niihin voi suhtautua tyynesti. Nuoren uhon, uteliaisuuden  ja energian takana on pelokas koira. Taitaa vaatia pitkän tien ennekuin ollaan iloisessa itseensä luottavassa koirassa. Uskon positiiviseen vahvaistamiseen koiran kouluttamisessa. Siinä vaaditaan kouluttajalta pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä. Pelokasta koiraa kun ei saisi pelolla kasvattaa, sillä ei ei tee muuta kuin hallaa. Kesä meni miten meni, ei kovin hyvin. Nyt panostamme asiaan. Olemme innostuneet tokoagista, tottelevaisuutta ja hukkasen temppuja. Tosin nyt kaupungissa tuo temppujen treenaaminen on hiukkasen jäänyt paitsioon. Nakki selkeasti hyötyy kouluttamisesta, ja varmaan myös "omasta" ajasta. Mehän olemme lähes aina liikenteessä koko poppoo. 

Entä tämä toinen, pikku-Toti, Szotyi the Queen, Suttura. Rakkaalla lapselle on monta nimeä. Szotyi on kuninkaallinen kuonon kärjestä hännän päähän asti. Mielipiteet lausutaan ääneen, useimmiten pontevasti. Harmaus leviää jo kuonosta pitkin kehoa, tämä reilun kolmen kilon patukka ei oli ihan nuori enää... 💙 Szotyi oppii mitä tahansa, nopeasti, kunhan vain haluaa. Se, haluaako, onkin siten toinen juttu. Szotyin kanssa emme olie olleet millään kurssilla, hän saa samat harjoitukset kuin Nakki. Osaakin samat jutut, jos vain huvittaa. Hyvä esimerkki on lenkille lähteminen. Pyydän koirat istumaan hihnojen ja takkien laiton ajaksi. Toti osasi heti niin kauan kunnes ilma kylmeni ja otettiin vaattteet esiin. Nyt on istumisesta melko turha edes unelmoida, toinen karkaa ja kaivautuuu entistä syvemmmälle peittojen alle tai heittäytyy maahan... Palvelija ei kyllä luovuta, yritetään edes, ollaan jääräpäitä molemmat! 😁

Koiratouhut, Turun tyttöjen talo ja doula-hommat täyttävät päivät. Kaikki tämä on mukavaa, sitä omaa aikaa ja vuomavaroja lisäävää. Sitä elämän seesteisyyttä. Näin kun ajattelee, on sitä elämässäni kuitenkin aika paljonkin: Tosin ihan varma en ole siitä, onko tuo koirakaksikko kovin seesteinen, ellei se nuku 😂 

Ihanaa alkanutta syksyä meille kaikille. Nautitaan hienoista ulkoilukeleistä. Imetään voimaa ruskan väreistä ja syyspäivien kuulaudesta. Asioilla on kuitenkin taipumus järjestyä...

                                       💖                                         

TÄÄLLÄ TAAS, PIIIITKÄSTÄ AIKAA... 

Aikaa on kulunut suotastaan käsittämättömän paljon, siitä kun olen täällä viimeksi vieraillut. Ihan liian paljon elävän blogin ylläpitämiseksi. Mahtaako tämä kuulua ikääntymiseen? Tekee mitä tahansa, tuntuu, että aika karkaa käsistä. Juurihan heräsin, juurihan oli sunnuntai, juurihan oli joulu, kesä, kevät, juurihan jäin eläkkeelle... Viimeksi mainitusta, edeltävine vuosilomineen, on kuitenkin jo yhdeksän kuukautta, yhden täysiaikaisen raskauden verran. Olenko ollut valmis synnyttämään tämän eläkelapsen, sopeutumaan uudella tavalla sen tuomiin uusiin kuvioihin. Saattaa olla, että tästä "raskaudesta" tulee vahvasti yliaikainen, vaikka tiedän yliaikaisuuden tuomat riskit...  

Tuon edellisen kappaleen kirjoitin pari kuukauttta sitten, tilanne ei siitä ole juurikaan muuttunut, joku on estäny kirjoittamiseen rauhoittumisen, sormet ja pää eivät ole päätöksistä huolimatta suostuneet yhteistyöhön. Kijoittamiselle on syntynyt totaaliblokki ja sen murtamiseen minulla ei ole ollut voimia. Syitä tähän olen pohtinut paljonkin, saamattomuuutta, kyllä ositttain. Täysinäistä täysipainoista elämää, kyllä osittain sitäkin. Pelko kohdata omia ajatuksia, kyllä, paljon juuri sitä. Kirjoittaminen on aina ollut minulle henkireikä, viiimeisten vuosien aikana se on nostanut monesti ylös syvästä suosta ja pitänyt pinnalla, kunnes voimia on löytynyt jatkaa eteenpäin. Nyt niin moni asia on paljon  paremmin kuin vuosi, kaksi, kolme, neljä sitten, nyt on ehkä pelottanut antaa liikaa ajatuksille tilaa, riskinä on, että vanhatkin  asiat nousevat pintaan... Siispä en ole halunnut ajatella nykyhetkeä, ettei menneisyys hyppäisi liikaa esille.

Uuteen eläkeläisen elämään olen sopeutunut varsin mainiosti 😆  Nautin suuresti vapaista kiireettömistä aamuista, voin hyvin, kun elämän kulku on säännöllisempää. Pystyn noudattamaan paremmin omaa biologista rytmiäni ja silloin myös koko elimistöni voi paremmin. Uni on parempaa, suolisto voi paremmin, olen sairastanut infektioita huomattavasti vähemmän kuin työelämässä, kunnon poskiontelo- tai keuhkoputkentulehdusta ei ole ollut kerrtaakaan tämän vuoden aikana. Jes! Infektioiden vähenemiseen vaikuttaa varmaan niin stressitasojen madaltuminen, kuin sisäilmaston ärsytyksen vähenminen, isoja asioita molemmat. Syyllähän ei ole varsinaisesti väliä, pääasia on kuitenkin se, että on pysynyt terveenä 💖 Kävin sellaisessa vähän varmuuden vuoksi lääkärissäkin, tarkoitus oli saada reseptiasiat kuntoon ja labra-arvoja kontrolloitua. Silläkin rintamalla kaikki oli erinomasesti. Muutaman vuoden pikkaisen vinksallaan olleet arvot oli normalisoituneet, verenpaineet priimat, painoa on ihan huomaamatta tullut alaspäin useampia kiloja👍 Yhdistän vahvasti tämänkin uuteen elämän rytmiin ja vähentyneeseen stressiin! 

Hyvinvointia on ollut vahvasti parantamassa myös kaksi tappijalkaa, kaksi kuninkaallista mäyräkoiraa. Edelleisestä postauksestani  koiruudet ovat tuplaantuneet; Szotyi the Queen on saanut seurakseen kreivitär Nakkai von Nakkenderin, "pikkusiskon" joka tosin on kooltaan tuplasti suurempi 😉 Minulle nämä koiruudet ovat tuoneet päiviin runsaasti iloa ja onnea. Koiran ystävyys on pyyytentöntä, aidosti iloista, vapaata negatiivisuuden taakasta. Olen aina tervetullut kotiin, suorastaan yltäkylläisen tervetullut, kun kaksi tappijakaa pyörii ja hyörii ja pomppii ympärilllä, ei voi kuin itsekin tulla iloiseksi. Koira antaa läheisyyttä, tulee luokse, kiipeää syliin... Silkkisen sileän turkin silittely, korvien lerputtaminen, saaa monta kertaa päivässä aikaan hyvän okstosiinitason nousun ja sillä on selkeä vaikutus kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. 

Koiruudet pakottavat liikkumaan, se(kin) lisää hyvinvointia. Säässä kuin säässä painellaan pitkin ja poikin katuja ja puistoja. Minne kuonot osoittavat, sinne mennään. Huonolla kelillä, sateessa tai pakkasessa, palvelija on kyllä välillä kahden tulen välissä, toinen menee kuin höyryveturi ja toista saa vetää perässään...  Stressitöntähän tämä ei muutenkaan aina ole, remmiräyhääjät vievät välillä epätoivoon, hävettää kun ei osaa koiriaan kasvattaa... Minulla ei aina ole tarpeeksi kärsivällisyyttä, pitkäjänteisyyttä, johdonmukaisuutta ja viiisautta opettaa hoviväelle hyvää käytöstä. Silti yritetään mennä askel askeleelta eteenpäin, sosiaalisua ja oppia koiramaisesti ihmismaailmaan paremmin sopiville tavoille. Mäyräkoirat osaavat olla haasteellisia, pienessä paketissa kun on iso sielu, ihanan omapäinen, oman arvonsa tunteva, päättäväinen ja älykäs, aina yhtä ihana ystävä. Aika näyttää kuka meistä kouluttaa enemmän toistaan, ehkä löydämme jonkin asteisen tasapainon, että minäkin saisin osuuteni onnistumisen ilosta, eivätkä pelkästään koiruudet onnistuisi minun koulutuksessani 😊

Jospa tämä täst ätaas käynnistyisi, mukavaa jos jaksatte roikkua mukana tälläisessä aloittelevan eläkeläisen koiramaisessa maailmassa 💖

PS: Koiruuksien elämää voi halutessaan seurata FB:ssa

Szotyi the Queen ja kreivitär Nakki von Nakkender, mäyräkoiran maailmassa

                                                                     

                                                             

KOIRUUS TULI TALOON...

Kissavanhuksieni muutettua autaammille hiirtenmetsästysmaille,  ajattelin josko taas olis koiruuden vuoro tulla kaverikseni.Olin pitkään haaveillut koirasta, nimenomaan mäyräkoirasta, mäyriksien sieluun kun on tutustunut kerran, vievät ne sen kokonaan. Ensimmäisenkin mäyräkoirani piti olla karkeakarvainen, vaan toisin kävi, Akseli oli maailman sileäkarvaisin karkkari 😃  Elämässä vaan sattuu kaikenmoista... Tälläkin kertaa haaveilin karkeakarvaisesta kääpiömäyräkoirasta. Kun aina ei suju haaveiden mukaisesti, niin nämäkin suunnitelmat muuttuivat äkkinäisesti. Tälläkin kertaa; karkari kääpiöstä tuli kiiltävän sileä kaniinimäyräkoira. Vaan kun en yksinkertaisesti voinut  asialle mitään  😍

Pitkään pohdin haluanko pennun vai uskallanko ottaa aikuisen kodinvaihtajan. Katselin kaikkia mahdollisia mäyräkoirasta mäyräkoirasivuja, hurahadin ajatukseen mäyräkoirasta yhä syvemmälle ja syvemmälle. Pienen rohkaisun jälkeen, kiitos siitä, Fröken Alva ja Herrrasmies Takku 💖  , päädyin aikuiseen kodinvaihtajaan. Selatessani taas kerran mäyräkoira-ryhmien kuvia, katsoi HÄN minua suoraan syvälle sisimpääni yhdessa kuvassa. Pieni punainen kaniiinimäyräkoira, rakkautta ensi silmäyksellä 💖  Alvaa ja Takkua voi käydä ihastelemassa facebookissa, niinkuin myös tätä omaa nappisilmäänikin.  

https://fi-fi.facebook.com/Fantsula/

https://www.facebook.com/mayrakoiranmaailamassa/

Niiinpä rakkaan ystäväni Tiinan kanssa ajoimme Orivedelle "katsomaaan" tätä pientä ihanuutta. Annica-kasvattaja laittoi hiukkasen murisevan ja tärisevän pienen koiran syliini, kuulemma se oli paras tapa luoda luottamus, eikä kestäyt kauaakaan kun koiruuus ja palvelija-ehdokas rentoutuivat molemmat ja sillä tiellä ollaan edelleen. Koiruus oli paljon paljon pienempi kuin osasin kuvitella, niin pientä mäyräkoiraa en ollut koskaan ennen tavannut. Hän oli ja on edelleen, suorastaan valloittava. Enkä voinut enää kuvitellakaan lähteväni sieltä kotiin ilman Szotyitä 💖 Taisi Tiina-ystävän galgo-haaveetkin saada pientä buusteria sillä reissulla... Nyt hänellä on aivan ihastuttava galgo-tyttö.

 

Szotyi the Queen on paras kaverini. Uskollinen ystävä joka kulkee perässäni kuin koira. Rakastaa lenkkeilyä, on kohottanut aerobista kuntoani paremmin kuin mikään muu, laittaa oksitosiinit virtaaamaan ja mieli kirkastuu kun nukkuu sylissäni. Minulla on joku, joka ilahtuu suuresti kotiintulostani, se lämittää sielua. Häntä viuhkoo ympyrää ja koira tanssii ja hyppii innosta pinkeänä. Tämä koira on sylikoira, pehmeä ja lämmin. Ego on ison koiran, kuten kunnon mäyrinkäisellä kuuluukin olla. Mökillä vahditaan pihaa ja tietä, omaa valtakuntaa ei ole vain kotipiha, myös naapurin vieraista ilmoitetaan. Kesällä toisten koirien kohtaamiset sujui hyvin, nyt täällä kaupungissa pitää puolustautua ja puolustaa palvelijaa. Kunhan palvelija kuntoutuu ja pääsee kipsistään eroon, alkaa armoton koulutus... Oravat ja pupujussit vaviskoon  kun kuningatar saapuu paikalle 😉

Koira on hyvä hoivaaja. Aistii heti jos palvelija on kipeämpi kuin normaalisti, kipsijalkaa on hoivannut nukkumalla tiiviisti siinä kiinni. Ja mitä kipeämpi palvelija on, sitä likemmäs koiruus itsensä asettaa  Kesällä tiesi pikkupehtoorin sairastuvan ripulitautiin jo etukäteen, haki palvelijaa apuun ulkoa useampaan otteeseen, palvelija pässinpää ei kyllä ymmärtänyt. Siinähän sitten oli siivottiin isommatkin sotkut, helpommalla olisin päässyt jos olisin koiraa osannut lukea. Uskon hyvin koirien kykyyn tulkita ja varoittaa ihmistenkin sairauksista, koiran vaistot ovat uskomattomat. Pitäisi olla taito ja kyky nähdä ja ymmärtää koiran kertoma. Toivottavasti se kehittyy yhteisen matkan jatkuessa.

Kummasti tuo koira myös sosiaalistaa. Lenkillä ollessa pysähdytään juttelemaan ihan outojen ihmisten kanssa, niin koirallisten kuin koirattomien. Pieni suloinen koira saa suut hymyyn ja kommentit ovat herkässä, mitään negatiivisuutta ei ole ainakaan vielä tullut esillle, ei edes vaikka remmirähjä iskee. Pennuksihan koiruutta luullaan, ilmeet muuttuvat vinekästi, kun kertoo kesälllä vietetyn kahvdeksan-vuotis synttäreitä. Toinen yleinen kommentii on." Tuollainen koira on kätevä, eihän se tarvitse paljon liikuntaakaan, kun on noin lyhyet jalat!"  Siinä sitten silmät pyöreänä ihmetellään kun sanon, ettei niin pitkää lenkkiä ole tullut vastaan, että koira väsyisi. Ensin hyytyy paljvelija. Mäyräkoira on luolakoira ja geeneissä asuu sitkeän metsästyskoiran geenit, myös riistavietin vahvuudessa..,

 

On Szotyi hyvän kaverinkin saanut 💕 Tiiina-ystävän galgotytö Seda Honkkelikoipi Taivaanlahja on ehdotttomasti hänen bestiksensä. Vaikka Seda kerran tyhjensi tuokakupin vilauksessa ja yritti vielä päästä oamtoimisesti namilaatikollle. Eipä tarvivnnut Szotyin kuin luoda oikeanlainen katse ja hiukkasen hampaita paljastaa, niin Seda antoi periksi. Szotyi the Queen on nimensä veroinen, hallitsee valtakuntaansa tiukoin ottein. Se on se ego... Nämä kaksi ovat varsin huipaisa näky kun yhdessä lenkeillään. Usein ne nuuskivat samoja kohtia, kuonot yhdessä ja kun toinen lähtee liikkeelle, lähtee toinenkin.Kaipaan oikein meidän yteisiä lenkkejämme, kunhan jalkani on kunnossa, ehdottomastii niitä pitää jatkaa. 

Onko tai onko ollut ongelmia kodinvaihtajan kanssa? Sopeutuminen on käynyt helposti, Szotyi otti valtakuntansa haltuun nopeasti ja helposti. Aikaisemmin mainittu uudesaan alkanut remmpirähjä, yksinjäämisen vaikeus, satunniset pissa-vahingot, niissä on työstettävää. Mutta tämä suloisuus kyllä vie voiton niistäkin. Pois en tätä koiraa enää antaisi, toivottavsti ei tarvitse edes pitkiä eroja tulla. Mielellään annan kuningattaren mennä pariksi päiväksi lomaresidenssiinsä, siellä häntä rakastetaan ja rapsutetaan ja hän voi puolestaan ilahaduttaa läsnäolollaan resedenssin palvelijoita.

💖